Asiakaspäivät

2-3 syyskuuta 2020

Sokos Hotel Torni Tampere

Kaksi päivää oppimista ja oivaltamista

Vuorovaikutuksellinen kaksipäiväinen tapahtuma tuo yhteen eri alojen asiantuntijat, opiskelijat ja muut kiinnostuneet sekä pyrkii rakentamaan keskustelua tärkeiden ja ajankohtaisten teemojen ympärille. Päivien aikana kuullaan alan huippujen puheenvuoroja, tavataan ystäviä ja kollegoita sekä tutustutaan uusiin ihmisiin. Talotohtori asiakaspäivät järjestetään jo kolmatta kertaa.

Voit osallistua asiakaspäiville myös etänä!

Ilmastonmuutos – Energiansäästö – Terveellinen asuminen

Vuoden 2020 asiakaspäivät tuovat uutta näkökulmaa ilmastonmuutoksen torjumiseen energiansäästön keinoin sekä digitalisaation mahdollisuuksiin terveelliseen asumiseen. Asiakaspäivillä eri alojen asiantuntijat ottavat kantaa tapahtuman keskeisiin aiheisiin sekä esittelevät tämän hetken ja tulevaisuuden ratkaisuja.

Verkostoidu ja sovi tapaamisia jo etukäteen

Kaikilla tapahtumaan ilmoittautuneilla on mahdolllisuus jo helmikuun alusta alkaen verkostoitua, sopia ja varata kahdenvälisiä tapaamisia, keskustella muiden osallistujien kanssa sekä tutustua kumppanien tarjontaan tapahtumaan liitetyn oman sovelluksen kautta. Olemme varanneet seminaariohjelmaan aikaa sekä omat tilat kahdenvälisille tapaamisille.

Samalla sovelluksella kumppanit voivat myös esitellä omia palveluitaan ja ratkaisuja jo ennen tapahtumaa. Sovelluksella osallistutaan live-äänestyksiin tapahtuman aikana ja sillä hoituu myös näppärästi palautteen antaminen.  

Sovellus kannattaakin ottaa käyttöön jo ennen tapahtumaa tai viimeistään tapahtuman alkaessa, näin saat parhaan hyödyn!

Ilmoittautuminen asiakaspäivään

Ilmoittaudu tästä

Tunnelmia asiakaspäivästä

Asiakaspäivät antavat runsain mitoin tietoa uusista teknologioista ja trendeistä. Tapahtuma on ainutlaatuinen tilaisuus saada asiantuntijoiden vinkit Talotohtori palveluiden tehokkaaseen käyttöön ja voit vaihtaa ajatuksia muiden käyttäjien kanssa. Julkistamme vuoden 2020 tapahtumassa myös tukun uusia palveluita.

Katso oheinen video ja palaa 2019 asiakaspäivän tunnelmiin!

Loading...

Ohjelman esittely

Asiakaspäivien ohjelma rakentuu mielenkiintoisten teemojen, esitysten ja näytteilleasettajien ympärille. Tapahtuman puhujat esittelevät ajankohtaisia näkemyksiä ja ratkaisuja, jotka liittyvät tapahtuman teemoihin ilmastonmuutokseen, energiansäästöön sekä digitalisaatioon ja sisäilmaan. Keynote-puhujina tapahtumassa esiintyvät tulevaisuudentutkija Mika Aaltonen ja Esko Valtaoja. Kumppanit ovat tapahtumassa esittelemässä laaja-alaisesti tuotteita, palveluita ja ratkaisuja.

Ensimmäinen päivä

Ensimmäisenä päivänä puhutaan digitalisaatiosta, sisäilmasta ja terveydestä. Aamupäivän Keynote puheenvuoron tarjoaa Esko Valtaoja. Esko puhuu asumisesta, terveydestä ja teknologioista – taatusti mieleenpainuvalla tavalla. Ennen lounasta kuulemme lisäksi kaksi asiantuntijapuheenvuoroa sisäilmaan ja terveyshaittojen minimointiin liittyen. Lounaan jälkeen on varattu aikaa kumppanien tuotteisiin, palveluihin ja ratkaisuihin tutustumiseen, verkostoitumiseen sekä kahdenvälisiin tapaamisiin. Iltapäivällä jatkamme Talotohtori 2.0 ratkaisujen ja uutuuksien esittämistä yhdessä yhteistyökumppaniemme kanssa.

Iltaohjelma

Seminaariosuus päättyy klo 16:00, jonka jälkeen on varattu aikaa verkostoitumiseen tai hotellihuoneiden varausten hoitamiseen ja Cocktail-tilaisuuteen valmistautumiseen, joka alkaa klo 16:30. Cocktailtilaisuuden aikana esiintyy kansainvälistä mainetta nauttiva popkanteletar ja laulaja-lauluntekijä Ida Elina. Tämän jälkeen nautimme maittavan illallisen, edelleen nauttien Ida Elinan ainutlaatuisista pop-covereista. Jatkot pidetään Torni hotellin Moro Sky Bar:ssa.

Toinen päivä

Toisen päivän teemana on ilmastonmuutos ja energiansäästö. Aamupäivän Keynote puheenvuoron esittää Mika Aaltonen aiheesta Kestävän kehityksen manifesti, jonka jälkeen kuulemme kaksi asiantuntijapuheenvuoroa. Lounaan jälkeen on varattu aikaa kumppanien tuotteisiin, palveluihin ja ratkaisuihin tutustumiseen, verkostoitumiseen sekä kahdenvälisiin tapaamisiin. Iltapäivällä esittelemme Talotohtori 2.0 ratkaisuja ilmastonmuutoksen vaikutusten pienentämiseen rakennetussa asuinkiinteistökannassa mm. energiankäyttöä ja sisäilman olosuhteita optimoimalla. Seminaariosuuden päätteeksi julkistamme joukon uusia ratkaisuja ja palveluita.

Ilmoittautuminen asiakaspäivään

Ilmoittaudu tästä

Loading...

Hinnat

Tapahtumapaikalle ostettujen lippujen hintaan sisältyy:

  • Seminaariohjelma ja esitysmateriaalit (jaetaan sähköisesti osallistujille)
  • Tapahtuman sovelluksen käyttö verkostoitumiseen ja tapaamisten sopimiseen
  • Seminaaritarjoilut (aamupala, lounas, iltapäiväkahvit)
  • Kumppaninäyttelyyn tutustuminen
  • Kaksi juomalippua cocktailtilaisuudessa (2.9.)

Hintoihin lisätään voimassa oleva arvonlisävero.

 

Muutokset ilmoittautumiseen:

Ilmoittautuminen on sitova. Esteen sattuessa tilalle voidaan kuluitta vaihtaa toinen henkilö.
Muutokset tehdään sähköpostitse osoitteeseen asiakaspalvelu (et) enermix.fi.

Ilmoittautuminen asiakaspäivään

Ilmoittaudu tästä

Illan esiintyjä: Ida Elina

Kansainvälistä mainetta nauttiva popkanteletar ja laulaja-lauluntekijä Ida Elina saapuu vuoden 2020 asiakaspäiville lumoamaan kuuntelijat omintakeisella musiikkityylillään. Oulaisista lähtöisin oleva monitaituri laulaa sujuvasti mandariinikiinaksi, japaniksi ja ranskaksi, opettaa kanteleensoiton mestarikursseja ja on intohimoinen juoksija. Niin presidentit ja diplomaatit kuin suomalaiset rock-fanit ovat saaneet nauttia Ida Elinan taidokkaasta esiintymisestä ja nyt on meidän vuoromme.

Loading...

Tapahtumapaikka

Asiakaspäivien tapahtumapaikkana on Sokos Hotel Torni. Hotellille on neljän minuutin kävelymatka Tampereen rautatieasemalta.

Solo Sokos Hotel Torni

Ratapihankatu 43

33100 Tampere

Majoitus – Sokos Hotel Torni

Hotelli on varannut tapahtumaan osallistujille kiintiön Solo yhden tai kahden hengen huoneita erikoishintaan:
 
  • 140 euroa / Solo yhden hengen huone / yö
  • 160 euroa / Solo kahden hengen huone / yö

Huonehintaan sisältyy runsas buffet-aamiainen, hotelliasukkaiden saunavuoro, langaton internetyhteys (Wi-Fi) ja alv. Pidätämme oikeuden ALV muutokseen.

Huonehinnat ovat nettoja eivätkä sisällä matkatoimistoille tai muille kolmansille osapuolille maksettavia provisioita.

Huonehinnat sisältävät kanta-asiakaskortin (S-Card) palveluedut.

 
 
Varaukset kiintiöstä:
 

Jokainen osallistuja varaa huoneensa itse suoraan Sokos Hotels Myyntipalvelusta.

Erikoishinnan saa mainitsemalla varauksen yhteydessä kiintiötunnuksen Enermix.

Kahden hengen huonetta varattaessa tulee ilmoittaa molempien majoittujien nimet.

Varaukset kiintiöstä tulee tehdä 5.8.2020 mennessä, jonka jälkeen kiintiöstä varaamattomat huoneet vapautuvat hotellin muuhun myyntiin.

Erikoishinnat eivät ole voimassa, mikäli varaus tehdään 5.8.2020 jälkeen. Kiintiön umpeutumisen jälkeen tulleisiin varauksiin sovelletaan päivän hintaa.

Sivuston käyttöehdot

Tietosuojaseloste

Copy link
Powered by Social Snap